23.12.2012

Joulu saa tulla

Eilen saatiin kuusi sisälle pojat meni saunaan ja tyttöjen kanssa koristeltiin kuusi. Nyt saa joulu tulla! Työt on ohi tältä vuodelta ja vasta 2.1.2013 seuraavan kerran työmaalle ja sitten alkaakin uudet kujeet. Meidän perheen vuosi on kyllä ollut muutoksi täynnä! Nyt viimeisen joululahjan tekoon, valkosuklaa juustokakku tallinpitäjälle. Ihanaa joulua kaikille tasapuolisesti Rupolasta!

19.12.2012

Asioilla on tapana järjestyä

Hih, eipä sitä työttömyyttä kestänyt kauan.. Tämä viikko vanhassa paikassa, ensi viikko lomaa ja jo tammikuun toinen päivä alkaa uusi työ. Tai eihän se uusi ole kun olen ollut sielä nyt  yhden vuoron viikossa jo lokakuusta alkaen mutta nyt siis olen sen 4-5 päivää viikossa. Ja onpa se vielä työpaikka johon olen jo pidemmän aikaa halunnut. Jo extraajan paikan saaminen oli itselleni iso iloinen asia. Niin ne asiat vaan järjestyy. Nyt voi taas huokaista ja ootella vaan sitä joulua!

17.12.2012

Viikko jouluun

Joka vuosi ajattelen, että tänä vuonna laitan kodin todella jouluiseksi ja kortit postiin. Taas tänä vuonna, niinkuin aikaisempinakin huomaan, että kortit jäi taas kirjoittamatta ja lähettämättä, eikä koristeitakaan löydy, kuin kranssi ovesta ja 2kpl joulutähtiä. Kynttilöitä on ripoteltu sinne tänne mutta ne kuuluvat yhtälailla pimeään syksyyn kuin jouluunkin. Ehkä tämä joulufiilis nousee kunhan kuusi saadaan. Tosin katsotaan miten käy kun joulukuusi tulee.. Alman aikana meillä ei ole koskaan kuusta kotona ollut ja Molla nyt kiipeilee verhoissa, sohvassa ja joskus mennän seinilläkin.. taitaa siis kuusikin saada kyytiä. Alma on myös ollut kova varastelemaan koristeita kuusista kun ollaan käyty kyläilemässä.. Minkäs pallohullu koira luonteelleen voi.

Tämän vuoden aatto on kyllä meillä erilainen kuin pitkään aikaan. Edelliset neljä aatto olen ollut töissä 8-12, siitä suoraan anoppilaan ja siitä omille vanhemmilleni, illalla vielä terästettyäglögiä ja pipareita kotona kavereiden kanssa.  Tänä aattona en ole töissä. Tein päätöksen että nukun aamulla pitkään, nautin rauhallisesta aamusta ja juon monta kuppia kahvia ihan rauhassa. Joskus sitten reilusti puolenpäivän jälkeen voidaan lähteä liikenteeseeen. Tänä jouluna en aio pitää kiirettä minnekkään!



14.12.2012

Jotakin aivan uutta, jotakin itsestäni

Tein eilen jotain aivan uutta. Jotain sellaista mikä taistelee kaikkea sitä vastaan mitä minä olen. Olen ihminen, joka tahtoo, että langat pysyy aina käsissäni, tahdon olla aina niin sanotusti tilanteen herra. No tämä piirre minussa ajoikin minut tekemään jotain mikä onkin taas ihan juuri kaikkea muuta. Heitin itseni tilanteeseen, jossa narut eivä todellakaan ole omissa käsissäni, tilanteeseen josta ei tiedä koska se muuttuu vai muuttuuko se koskaan. Tai kyllä kai se koskaan muuttuu.. Parempi olisi.

Olen tietyllä tapaa perfektionisti ja kontrollifriikki.. Jälkimmäistä varsinkin, ja oikein toden teolla! Stressikäyrä nousee aina esim. juhlia valmistellessa jo viikko ennen itse päivää, hyvä jos nukun öitänikään kunnolla. Kaiken pitää olla tiptop ja kaiken pitää mennä, no niinkuin elokuvissa.

Mitäkö sitten tein? Otin lopputilin.. Irtisanouduin.. Ryhdyin työttömäksi. Omasta tahdostani. Tämä varmasti on asia joka herättää ihmetystä monissa, sitä se kyllä herättää itsessänikin. Minä, siis minä heitin langat käsistäni ja hyppäsin suureen tuntemattomaan. Joulun jälkeen minulla onkin sitten aikaa. Tai mistä sitä tietää, onhan niitä hakemuksia jo laitettu, ehkä en ehdikkään olla työtön?  Kysymyksiä pää täynnä, ja kamalaa tunne vuoristorataa.. Iloa, helpotusta, pelkoa, jännitystä.. Ihanaa, kun pääsin irti firmasta jossa homma ei toimi, pelko jos en saakkaan uutta työtä , jännitys koska ylitin itseni!

Yksinkertainen selitys miksi tein tämän päätöksen, oli se että työpaikallani mikään ei toiminut ja kaikki mahdolliset työehtosopimuksen pykälät ja säädökset rikottiin.. Mikään ei siis mennyt niinkuin elokuvissa!



6.12.2012

Huomista odotellen

Tämä päivä on taas kulunut siivouksen merkeissä.. Tästä on tainnut tulla uusi tapa meidän taloudessa, että kun minulla vihdoin koittaa se yksi vapaapäivä niin se menee siivotessa.. No mutta onhan se mukava kuunnella joululauluja ja siivota. Paras palkka on kyllä raikas tuoksu. Tänään kaikki irti lähtevä (petivaatteet, sohvatyynyt, matot..) lensivät pariksi tunniksi ulos tuulettumaan ja jopas ne tuoksuvatkin nyt raikkaalta. Tausta musiikkina on toiminut Antti Tuiskun ja Michael Bublen joululaulut.

Ja miksikö taas perusteellinen suursiivous.. Huomena meille tulee kavereita taas kylään ja tarkoitus onkin kokata kahdeksalle hengelle kolmen ruokalajin illallinen, nam. Nousee jo itselle vesi kielelle kun miettii illan menua. Alkuun perus vihreäsalaatti kera viinirypäleiden ja leipäjuuston. Pääruokana kermaperunat, moskovanpata, kalkkuna ja kotijuusto ja jälkkäriksi pipreita kera homejuuston, sekä valkosuklaa-mangojuustokakku. Nam!

Ihana kun on iso keittiö jossa mahtuu kokkaamaan ja istumaan iltaa ystävien kera. Hyvä ruoka, hyvä seura ja sopivasti viiniä. Olisiko parempaa tapaa viettää perjantai iltaa. Nyt pyykit kuivumaan ja juustokakun tekoon.

Ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

29.11.2012

Ullakon aarteita

Tiistaina haettiin taas vintistä muutamia aarteita käyttöön. Enään ei tarvitse kierrellä kirppareita etsien vanhaa ihanaa tavaraa,  riittää kun kipuaa tuonne omaan vinttiin ja sieltä etsii. Tällä kertaa sieltä haettiin riihimäen lasipurkkeja keittiön avohyllykköön sekä vanha singeri makuuhuoneeseen pöydäksi. Myös vanha peili singerin päälle löytyi.

Tuola vintissä on niin paljon kaikkea ihanaa, mutta vielä ei kaikki mahdu käyttöön ja näyttöön, kun on vaan tämä keskikerros käytössä. Ennestäänhän meillä on jo talon alkuperäisistä tavaroista ollut käytössä askon aito ja alkuperäinen 50-luvun senkki tv-tasona, sekä vanha vanha lankkupöytä, jonka on aikoinaan tämänkin talon rakentanut kirvesmies tehnyt karjalassa. Meillä pöytä sai uuden maalipinnan ja lasin päälle suojaksi.. On kyllä paljon hienompi ja upeampi kun ne kaupassa myytävät "vanhat" lankupöydät.




Lasipurkkeihin päätyi: koirien namit ja luut, kissan murot, sekä märkäruokapussit ja lintujen jyvät talveksi. Nuo lasipurkit oli kiva saada käyttöön ja vielä niin että ovat näkösällä.. Mekun asumme itse Riihimäellä ja onpa vielä oma sukunimenikin Riihimäki.. Se siitä täysin salassa kirjoittelusta!

27.11.2012

Ikea..

Nyt nousee savu korvista pahemman kerran.. Olen elokuusta lähtien odottanut että ikea saisi lillesand rautasänkyä 160x200 kokoisena taas valikoimiinsa. Olen kolme kertaa soittanut ja varmistanut, että sänkyä varmasti on vielä tulossa. Vastaus viimeisimmällä kerralla oli, että sängyn toimittaminen/valmistus loppuu huhtikuussa mutta sänkyä tulee vielä myymälöihin joulukuussa.

No mitäpä kävikään äsken.. eksyin ikean sivustolle ja sänkyjä katselemaan, lillesandia ei enään koko ikean sivustolla ole! Sitä ei siis ilmeisesti enään saa.. Entäs nyt? Nukutaanko me loppu elämämme patjoilla lattialla?



Kun on jonkun mielikuvan päähänsä saanut niin siitähän on tunnetusti vaikea luopua.. Nyt vaan ahkerasti selailemaan myyntipalstoja, jos vaikka tuo kuvan ihanuus meille vielä muttaisikin.. Tai sitten luovun mielikuvistani ja etsin toisen sängyn tuon tilalle. Mutta kun en halua!

22.11.2012

Keittiön välitila

Vihdoin saatiin keittiössä välitilan laatat saumattua.. Taino viikko sitten se jo tehtiin mutta nyt vasta ehdin siitä tänne kertomaan. Suurin osa laatoista on jo ollut pitkään paikallaan mutta saumaus on ollut tekemättä. Myös muutama leikattava pala oli vielä laittamatta, mutta nyt meillä on välitilakin valmis + valolista paikoillaan. Ah, keittiö vaan paranee ja kaunistuu koko aika.

Pitkään olin sitä mieltä että meille tulee välitilaan tapetti + lasi eikä mitään muuta.. En tiedä missä vaiheessa ja miten joku sai pääni kääntymään ja nyt meillä on siis valkoinen laatta välitilassa. Sain minä tosin lasiakin.. Tuolla jääkaappi seinustalla avohyllyjen alla on pätkä lasia tapetin suojana, kun tuo lumikide ei todellakaan pyyhkimistä kestä.

Laatoiksi valikoitui matta valkoinen, kokona  50cm x 25cm ja pystyyn asennettuna. Laatasta haluttiin mahdollisimman huomaamaton, näyttävän lumikide tapetin rinnalle. Olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Olen kuitenkin vieläkin sitä mieltä että tapetti + lasi yhdistelmä olisi ollut enemmän minun näköiseni. No muta sainpahan pääni kuitenkin pidettyä puutason suhteen.

Ja kuvia:



Keskimmäisestä kuvasta näkyy hyvin mitä tuo lumikide tapetti tykkää kosteasta rätistä.. Mies yritti silikoonia pyyhkiä ja lopputulos tämä. Kukaanhan ei ollut maininnut että paperitapetti ei pyyhkimistä kestä. Ei ainakaan kostealla rätillä.

Huomena meillä juhlitaankin tupareita kavereiden kesken. Mukavempihan olisi kun kaikki olisi valmista mutta siihen nyt on vielä aikaa! ;)

15.11.2012

Muistatteko..

..sen plussa mainoksen vuodelta jotakin, missä laitetaan valoja päälle ja pois ja plussapalloja tipahtelee katosta. No kuitenkin.. Itselleni tuli se mainos eilen mieleen, kun klikkailin katkasijasta valoja päälle ja pois, sillä meillä on keittiössä kattovalo!! Enään ei tarvitse pärjätä joulutähdellä ja välitilojen valoilla. Meidän keitiössä näkee lukea lehden nyt myös iltaisin. Voi ihminen olla iloinen arjen pienistä asioista.

Meillä on remontti kyllä opettanut kärsivällisyyttä ja nauttimaan noista arjen pienistä iloista ja ennenkaikkea löytämään niitä ilonaiheita sielä arjen keskellä niistä ihan tavallisista asioista. Toiset ihmiset ei aina ymmärrä kun minä hypin tasajalkaa ja päästelen riemunkiljahduksia esimerkiksi nyt tästä, että meillä on keittiössä kattovalo ja siihen vieläpä tulee se valo kun katkaisijasta painaa.. Toisille nämä asiat kun on itsestäänselviä.. Niitä asioita ei ole odotettu yli kuukautta kaikissa kodeissa ja tultu toimen työmaavaloilla.

Ennen meidän muutot menivät sillä periaatteella että aamulla pakattiin auto ja illalla oli koti jo valmis. Verhot ikkunassa, astiat kaapeissaan ja vaatteet viikattuina kaappiin. Hyvässä lykyssä muuttolaatikotkin jo hävitetty/palautettu. Tämä muutto ei mennyt niin. Lamput eivät ole vielä katossa, verhoja ei ole edes hommattu saati verhotankoja.. Vaatteet on sielä minne mahtuu ja missä vähiten likaantuvat remonttipölystä. On myös laatikoita joihin ei ole kurkattu sen jälkeen kun ne on täyteen pakattu. No ehkä jouluksi.. Tai ensi juhannukseksi.

Nauttikaa te omista arjen pikku iloistanne, minä nautin aivan varmasti omistani!

13.11.2012

Ellos

Elloksen koti  tuotteet ovat tulleet talon oston jälkeen tutuiksi. Edellisviikolla posti toi ellokselta 2kpl villamattoja, olohuoneeseen kerman värisen, koko 200cm x 290cm ja keittiöön harmaan, koko 170cm x 240cm. Matot oli kyllä todella mieluisat ja olen erittäin tyytyväinen etenkin olohuoneen mattoon. . En oikein tiennyt minkälaisen maton olkkariin haluankaan, värinä vaalea ja riittävän iso olivat kriteerit. . Tilasin nuo villamatot vähän niin, että katsotaan nyt jos olis yhtään sellaiset mitä pitää,  kun sain spostiin -40% alennuskoodin. Yllätys oli iloinen! 

Paketissa oli myös vessaan korkea kaappi, sekä saman sarjan peilikaappi. Värinä tietystikkin harmaa. Jo aiemmin olen ellokselta tilannut kattoplafondin eteiseen ja kattovalon olohuoneeseen. Tuo olohuoneen valaisin on jo tullut, ja voi että kuinka se onkin kaunis. Eteisen plafondia vielä odotellaan, lupasivat toimituksen joulukuun alkuun. Toivotaan että sekin istuisi meille. Laitan kuvia  miltä tavarat näyttävät meillä kotona kunhan ne saadaan paikoilleen/löytävät paikkansa.

Tänään tulivat myös meidän sälekaihtimet, ihanaa! Ja näpäärästi meni kun ne käytiin heti aamusta paikoilleen asentamassa. Hetki varmaan menee että silmä tottuu niihin kun tähän asti on meillä ikkunat olleet ihan paljaat. Mutta on se ihanaa kun ei enään tarvitse miettiä missä vaihtaa vaattet ettei kaikki näy naapuriin tai kadulle. Nyt vielä verhotangot ja verhot niin johan taas muuttuu meillä kodin ilme. 

Tässä muutama nopsasti napattu kuva sälekaihtimista:

kiinni

auki

ylhäällä

Sälekaihtimet siis päälle asennettuina, koska väliin asentaminen ei meidän ikkunoihin 
onnistunut.Värinä valkoinen, materiaalina puu ja leveys 35mm normaalisti "palikan" 
leveys  25mm. Olen todella tyytyväinen näihinkin !

30.10.2012

Siivouspäivä !

Tänään oli pitkästä aikaa vapaapäivä töistä ja se menikin siivoillessa ja tavaroita paikoilleen laittaessa. Sähköjä puuttuu edelleen ja muitakin hommia kesken mutta nyt on edes siistiä ja tavarat alkaa pikku hiljaa löytämään paikkansa. Iltojen pimetessä sitä kyllä kummasti huomaa kaipaavansa valoa.. Kattovalot kun saisi vihdoin niin olisin erittäin onnellinen.

Kävimme myös tilaamassa  sälekaihtimet. Ihanaa ei enään tarvitse elää akvaariossa! Mitat paikallinen firma oli jo käyny ottamassa, muta hinta oli aika suolainen ja piti hetki pohtia ennenkuin uskalsi tilauksen tehdä. Eli nyt meille tulee kaikkiin keskikerroksen ikkunoihin 35mm leveät, valkoiset puusälekaihtimet ja päälle asennetuina, koska ikkunoihimmehan ei tietenkään onnistunut asennus ikkunan väliin. Pikku hiljaa saadaan tästä vielä kotoisampi koti. Tässä vielä kuvia:


362



 Kuten kuvista näkyy, niin paljon on vielä tekemistä. Verhot täytyisi hankkia, listoja laittaa, takka + muuri maalata... Kyllä tätä hommaa riittää! Vessalle ei alkuun pitänyt mitään tehdä kun se nyt menettelee, mutta lauantai iltana rupesin vähän tutkimaan ja kun selvisi että muovimaton alta löytyy lautalattia ja laminaattilevyn takaa ihan tasainen hyvä levysienä niin taidetaan sekin nytten rempata. Eli lankkulattia esiin ja saman väriseksi kuin eteisen, keittiön ja verannan lattia ja seiniin tapettia. Ihanaa, vaikka wc olikin siisti niin ei se kyllä kaunis ja silmää miellyttävä ollut! Siivouspäivä sujuu muuten paljon mukavammin kun laittaa hyvä musiikin pauhaamaan ja sen tahdissa siivoilee.

27.10.2012

Keittiö edistyy taas !


 Ihanaa.. Keittiössä tapahtu taas muutoksia. Meidän jääkaappi tuli! Alkuviikosta eivät vielä osanneet sanoa koska tulee, mutta yllätys oli iloinen kun heti keskiviikkona tulikin jo tieto että perjantaina jääkaappi on meillä. Vielä kattovalo paikoilleen ja pieniä juttuja kuten listojen laitto ja verhot ikkunaan niin meidän keittiö on valmis! Ja no onhan tuossa vielä noiden kolmen pinnatuolin maalaus viimeiseen kertaan, mutta se käy äkkiä kunhan se pieni aika siihen hommaan löytyy. Ensi viikonloppuna pääseekin testailemaan uutta keittiötä, kun naiset tulee kylään ja pidetään tortilla/leffailta. On se vaan ihanaa ollut nyt, kun on saanut tehdä kotiruokaa omassa keittiössä, ei enään hampurilaisia ja pizzaa iltapalaksi. Tässä muutama kuva uudesta jääkaapista paikallaan:


Loppuun täytyy vielä hehkuttaa toistakin nappiin mennyttä hankintaa. Kun kisu meille tuli niin tuli myös kissan "design" vessa Modkat . Ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka hinta onkin päätä huimaava, niin itse kyllä maksaisin sen uudestaankin. Tosin me löysimme vähän käytettynä mustan ja saimme pikkuisen halvemmalla, mutta olihan se silti kallis, kun vertaa perus kissan vessoihin. Meillä ainakin kun on kaksi koiraa niin tämä on ainut minkä enään hyväksyn/hyväksyisin. Koirat eivät pääsee tonkimaan laatikolle eikä kissakaan potki hiekkoja pitkin poikin. Eli siis tuossa vessassa on ideana, että kissa kulkee katossa olevan luukun kautta. Siivoaminenkin on oikein helppoa. Jostain luin kokemuksia tästä ja joku oli laittanut että uroskissalle ehkä liian pieni ja ahdas mutta meidän himpulalle pikku nartulle on ainakin kelvannut. Alkuun olikin pesuvati ja tämä vierekkäin ja kahden ensimmäisen päivän jälkeen jo valitsikin modkatin ihan itse. Suosittelen.

Talvista ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Molla

21.10.2012

Koti

Vihdoin on sekä netti käytössä että kameran piuha tallessa, että saa kuvia koneelle.. Netti on jo hetken toiminut mokkulan avulla, mutta kameran piuha on ollut kadoksissa muuttolaatikoiden lo. Pari viikkoa oltu uudessa kodissa ja vaikka kaikki on vielä kesken ja täälä vallitsee aikamoinen sekasorto niin on se vaan ihanaa ola kotona! Tämän kaiken hässäkän keskellä meille vielä muutti 13viikkoinen kissanpentu. Hän sai nimeksen Molla ja toivotaan, että pitää hiiret poissa vintistä.Nyt vähän kuvia siitä miltä meillä nyt näyttää ja mitä täältä meidän kodista löytyy. Kuvia lähinnä vain keittiöstä, sillä muualla vieläkin sekaisempaa.. Palataan muihin huoneisiin kun saa tavaroita edes vähän paikoilleen.

keittiön komero



keittiön toinen puoli..



 .. ja toinen
tämä tuoli oli talolla, se vain verhoiltiin uudelleen

makuuhuone
Kirjoittaminen ei oikein tahdo sujua, kun Molla kiipeilee olalla ja yrittää kovasti auttaa kirjoittamisessa. Näytöllä liikkuvat kirjaimet ja kuvat sekä näppäimistön naputus tuntuvat olevan pikkuiselle vastustamattomat. Nyt järjestämään paikkoja ja sisustamaan. Palataan kuvien kera jahka täälä rupeaa tavarat löytämään paikkansa.

2.10.2012

Remonttia, remonttia

Remontti etenee ja muutto lähestyy. Vihdoin on saatu päivä muutolle, taino melkein. Viikonlopun aikana kuitenkin kimpsut ja kampsut muuttaa osoitetta, tätä on odotettu ! Keittiö näyttää siltä miltä pitääkin, sähkötöitä vielä niin on valoakin ja kodinkoneet toimii. Muissa huoneissa on tapetit vaihtunut ja nekin odottelee vielä sähkövetoja. Sähköthän meillä tuleekin pintavetoina, kun keittiö on ainut huone jonne asennettiin kipsilevyt. Ja onhan pintavetona tehdyt sähköt turvallisetkin. Muutamia juttuja on vielä sitten muuton jälkeen tehtävänä mutta aikalailla voisi sanoa, että viikonloppuna on ensimmäinen vaihe remontista valmis. Keskikerros onkin muuttunut täysin, lukuun ottamatta wc:tä, joka remontoidaan myöhemmässä vaiheessa. Kuvia tulee heti kun muistan kameran ottaa talolle mukaan.. Eli viimeistään viikonlopun jälkeen!

20.9.2012

Muutto mielessä !

Siitä on nyt reilu kuukausi, kun avaimet rupolaan saatiin paljon on jo tehty mutta vielä enemmän on tekemättä. Alkuun on siis tarkoitus laittaa keskikerros kuntoon lukuunottamatta vessaa, joka on tehty 2001. Samoin pesutilat kellariin on uusittu 2001, joten niillä pärjätään hyvin alkuun.

Viimeiset pari viikkoa on mennyt keittiön,eteisen ja verannan lautalattian parissa.. Keittiöstä lattia hiottiin, koska päälle oli asennettu muovimatto tai itsesiassa kaksi, eteisen ja verannan osalta riitti maalaus. Nyt on sitten odoteltu että lattiat kuivuisi ja päästäisiin taas hommiin. Seuraavana vuorossa makkarin ja olkkarin tapetointi, sekä sähkötyöt, sekä parin komeron rakennus ja tiistaina keittiön asennus. Keittiöstä tuleekin ehdottomasti talossa lemppari huoneeni sillä siitä tulee nyt kaikin puolin juuri sellainen kun oli haaveissakin ja sinne on löytynyt juuri se oikea tapetti ja juuri oikeanlaiset kaapit ja ovetkin. Siihen tulen varmasti olemaan 100% tyytyväinen!

Keittiön tapetiksi valikoitui tapettitalon lumikide mustavalkoisena ja kalusteet tulevat ikeasta, ovet Ramsjö mustanruskea. Haaveissa oli musta smegin jääpakastinkaappi mutta se ei tällä kertaa sopinut budjettiin ja jouduin tyytymään Gorenje merkkiseen saman tyyliseen mutta edullisempaan. Toivotaan että se on laadukas ja kestävä, sekä ajaa asiansa. Keittiö on myös huone, joka muuttuu ulkoisesti ehdottomasti eniten, mutta siitä lisää myöhemmin kuvien kera.

Muuttamaan ei vielä ole päästy mutta toiveissa olisi että sekin tapahtuisi piakkoin. Pääsisi vihdoin kunnolla nauttimaan oman talon eduista ja ennen kaikkea pääsisi sisustamaan!



18.9.2012

Meidän uusi koti !

Vihdoin 15.8.2012 haaveilulle tuli stoppi ja saatiin avaimet käteen, meidän OMAAN kotiin! Kauppakirjat tehtiin jo aiemmin kesällä, mutta elokuussa sitten vihdoin siirtyi talo meidän nimiin ja päästiin omilla avaimilla sisään. Ja ei kun  talolle penkomaan mitä vanha asukas oli meille jättänyt.. Ja vaikka mitä aarteitahan sieltä löytyi, niin lasia kuin huonekalujakin. Nyt on kuukausi rempattu ja kohta päästään jo muuttamaan, onhan sitä jo odotettukkin :)

Blogin nimi "Meidän Rupola" on väännelmä/muunnelma edellisten asukkaiden/talon rakentaneen perheen sukunimestä. Talossa on siis ennen meitä asunut vain yksi perhe.  

Tarkoitus olisi yrittää mahdollisimman usein ja paljon kirjoittaa, saa nähdä miten käy. Kirjoituksia tulee niin remontista kuin sisustamisestakin sekä ihan vaan nuoren parin elämästä vanhassa talossa kahden koiran kanssa. Tervetuloa viihtymään meidän kotona!

Tässä muutama kuva siitä, mistä on liikkeelle lähdetty. Kuvissa näkyvät huonekalut ovat kaikki edellisen asukkaan jättämiä. Paljon oli ihania ja kivoja tavaroita mutta oli myös niitä jotka menevät suoraan käyttökelvottomien listalle.


Ulkoa
Keittiö









Makuuhuone

Olohuone

Yläkerran pieni makuuhuone

Kellarin sisääntulo