28.10.2013

Kellari edistyy

Kellarissa on nyt maalattu, maalattu, maalattu. Valkoinen ei ole minun värini ja sen näkee kodistani, sillä montaa valkoista seinää täältä ei löydy. Kellarissa on nyt lutrattu valkoisen maalin kanssa niin että melkein pahaa tekee. Katot, seinät, kaikki on valkoista. Tai no nyt kaikki on valkoista mutta viikonloppuna alkaa lattian asennus ja lattiasta tuleekin tumman harmaa. Myös ovet maalataan vielä tällä viikolla harmaaksi, saa vähän kontrastia.

Odotan jo innolla valmista kellaria. Siitä tulee upea! Pikku hiljaa hyvä tulee. Lattian asennuksen ja käsittelyn jälkeen olisi vielä yhden seinän laudoitus ja vessan remontti. Sen jälkeen alkaakin ankara säästämine, että jossakin vaiheessa saa tehtyä kodinhoitohuoneen ja kylppärin, sekä saunan. Kamalaa kun aloittaa remontin jostakin niin alkaa sormia syyhyttämään tehdä heti jo lisää ja lisää. Kun jonkin saa valmiiksi ja on lopputulokseen tyytyväinen, alkaa kaikki keskeneräinen ympärillä näyttää kamalammalta. Maltti on kai valttia tässäkin.

8.10.2013

Lennä tyttö lennä !

Huhheijaa tätä muutosten tulvaa.. Joku sanoi joskus, että stressi ei tee hyvää, että pitäisi pyrkiä elämään mahdollisimman stressitöntä elämää. Ei onnistu, ei ainakaan minun elämässä!

15.8. tuli vuosi siitä kun kaupat Rupolasta teimme. Kokonainen vuosi jo! Stresssi alkoi jo ennen talon ostoa ja erinäisistä asioista johtuen on stressi kyläillyt meillä säännöllisesti kuluneen vuoden aikana.


Pidän muutoksista, usein muutoksesta seuraa jotain hyvää. Silloinkin kun alku näyttää huonolta ja ahdistus valtaa mielen, seuraa perässä yleensä jotakin hyvää. Nyt tuntuu kyllä ehkä siltä, että muutoksia on ollut nyt yhdelle ihmiselle pienen ajan sisään ihan tarpeeksi, ellei jopa liikaa. No eipähän käy aika pitkäksi.

Muutoksia on tapahtunut niin työ rintamalla (TAAS!) kuin kotonakin. Töissä tapahtuneet muutokset ovat vain ja ainoastaan hyviä, vaikkakin hieman haikeutta aiheuttivatkin. Kotona tapahtuneista muutoksista en vielä tiedä.. Oikeaan suuntaan ollaan menossa.

Kohta saan taas tietokoneen niin lupaan olla aktiivisempi tääläkin.
Remonttia kellarissa tiedossa!


16.8.2013

Arjen pelastaja?

Tai sitten ei. No katsotaan miten käy. Eilen palkkapäivän kunniaksi ostin electoluxin ergorapido 2in1 imurin. Olen tuollaisesta haaveillut siitä asti kun niitä tuli kauppoihin, mutta yli 200euron hintaa en suostunut maksamaan. Nyt oli Mustassa pörssissä tarjous ja imurin hinta vain 99€.. Tarjous tosin oli vain tuolle pinkille värille, mutta minullehan se passasi taas paremmin kun hyvin.

Saa nähdä tuleeko tuosta se kuuluisa arjen pelastaja vai täysi turhake, joka päätyy vintille pyörimään. Ajatus oli, että tuolla saisi näppärämmin esim. rappuset imuroitua, kun raijaamalla isoa dysonia perässään ja kompuroimalla johtoon. Myös kissanhiekkalaatikon edustan jos saisi pidettyä siistimpänä nyt tuon avustuksella. Mene ja tiedä mutta kovat on odotukset.



12.8.2013

Uniikkia taidetta

Tuparit oli ja meni, mutta haluan esitellä yhden saamamme lahjan. Saimme miehen veljeltä hänen itse tekemänsä taulun, joka jo etukäteen hyväksytetiin valokuvan muodossa. Taulu oli mieleinen ja niinpä saimme sen juhlapäivänä!
Taulu on iso kooltaan ja valitettavasti emme saa sitä vielä mihinkään esille. Nyt se tönöttää tuossa pönttöuunin vieressä muuria vasten odottamassa että sille joskus löytyy arvoisensa paikka.

Mieheni veli valmistui keväällä kuva-artesaaniksi ja lopputyönä teki kaksi hyvin samanlaista taulua kuin tuo meidänkin. Lopputyönä tehdyt olivat vain paljon isommat ja väriltään vaaleammat. Tykkäsin tauluista hirveästi ja siitä se ajatus sitten kai oli lähtenyt että mekin saamme oman. Kovin kitollinen olen tästä uniikista lahjasta, toista samanlaista ei varmasti löydy kenenkään olohuoneesta.

9.8.2013

Edland

Meille muutti alkuviikosta Ikean Edland vaatekaappi. Olen kovasti yrittänyt karsia Ikeaa pois ja hankkia mielummin täyspuisia mielellään vanhoja huonekaluja tilalle. Tämä sarja on kuitenkin ollut mieluisa ja vaatekaappia on metsästetty pitkin internetin ihmeellistä maailmaa. Olenko jotenkin hitaasti syttyvä vai miksi ainakun päätän jotain haluta on se jo poistunut valikoimista?

No nyt on vaatekaappi ja olen tyytyväinen hankintaan jälleen kerran. Saman sarjan lipasto ja kampauspöytä löytyykin jo. Tosin meillä kampauspöytä toimii tietokonepöytänä.

Huuto.net pelasti taas kerran.




Joskus sitten kun kohdalle osuu se oikea, niin hankin vanhan täyspuu vaatekaapin.

30.7.2013

Muutto edessä..

.. vessaan nimittäin. Siitä tuli ihanampi, kauniimpi, viihtyisämpi ja täydellisempi kuin osasin edes toivoa. Se on siis kerrassaan ihana! :) Ei tässä muutakun nauttikaa kuvista:











Mitäs tykkäätte?

28.7.2013

Huh hellettä!

Ulkona on tuollainen ilma ja täälä minä oon koko päivän kykkiny sisällä.. Ihan on ollut puuhakas ja hikinen päivä. Päivä alkoi heppojen parissa tallilla, kun harjoiteltiin varsojen kanssa viikonlopun poninäyttelyä varten. Tallin jälkeen alkoikin operaatio vessan tapetointi.




Nyt on vessa valmis, odottelee sähköjä ja kalusteita, jotka laitetaan huomena paikoilleen. Myös ikkunat tuli pestyä sisäpuolelta. Huh, meillähän alkaa olla valmista viikonlopun hippaloita varten. Tosin kämpän suursiivous on vielä edessä. Plah!

Ihan mukava olisi ollut viettää tämä päivä rannalla, mutta on tuo vessa vaan niin nätti! Kuvia saatte huomena tai tiistaina, kunhan saadaan sähköt ja valot.